joni.lanki@gmail.com

20.11.2017

Dodon ja Lokin kirja

Ympäri vuorokauden avoinna oleva huoltoasema ei koskaan vedä puoleensa niin kuin aamuyöstä, jolloin voisi takertua siihen pieneen hetkeen, kun päivä ei ole vielä alkanut. Hetki, jolloin ei ole vielä kytkenyt itseään päälle mutta ei myöskään pois päältä, mahdoton hetki. Huoltamo, jonka räikeät lamput valaisevat yön kastelemaa asfalttia, pelikoneen äänet pöytiä erottavien tekokasvi-istutusten takana. Lounaslinjat ovat tyhjät, kahvisäiliötä täytetään. Ulkopuolella Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin vievien teiden liittymät ja urheilukeskus, jonka poikki kävelemällä kastelisi vain kenkänsä sohjossa ja mudassa. Radiossa puhutaan Pate Mustajärven urasta. Kuviteltu huoltamo. On olemassa viimeisiä ihmisiä, jotka alkavat kukoistaa kun kaikkialla jääkaappien sisältö alkaa pilaantua.

Bussi lähtee, ohittaa kohta Prisman ja Gigantin, viimeiset valosaarekkeet. On pimeää, jalkakäytävien katuvalot eivät valaise ympäristöä tunnistettavaksi. Seuraavaksi voi nähdä korkeintaan Raumantien motellin, tiskiä vasten nojaavan myyjän tyhjässä salissa. Haisen tunkkaiselta. On aamu. Takki haisee tunkkaiselta ja muistan vasta nyt, että pyyhin sen hihalla linnunpaskaa polkupyörän märästä satulasta eilen illalla. Heräsin kissan oksennukseen. Tarkoitan, että heräsin, kun kissa oksensi. Vetistä oksennusta, jonka keskellä oli etusormen pään kokoinen tiivis nippu kissankarvaa. Tutkiessani paperitollon sisältöä pudotin sen lattialle. En muista, mistä näin unta, mutta toivon, että maailmaan halkeaisi unenmentävä railo.

Ennen kuin siemenet putoavat, sienet veltostuvat, ja pakkanen ajaa muurahaiset maan uumeniin, voi vaeltaa missä lystää ja ravistaa lehdet sisimmästään.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti